Kielalle AVO3

26.11.2018

Vietimme mukavan ja tapahtumarikkaan viikonlopun Kanakoirakerhon kauden päätöskokeessa 24.- 25.11.2018 Seinäjoella.

IMG_6561_C.jpg

Lauantain koepäivä valkeni kauniina pakkassäässä. Koeviikonloppuun osallistui yhteensä n. 40 koiraa. Ryhmiä oli kaikkiaan neljä. Kokeessa mukana Päiväpihan Kiela. Tuomarina toimii Kari Tuikkala. Kielan ryhmässä oli 10 avoimen luokan koiraa, jossa Kiela oli ainoa gordoninsetteri. Kilpakumppaneina pointtereita, englannisetteri ja irlanninsetteri. Kiela oli ulkona kolme erää.

IMG_6560__C.jpg

Aamu lähti liikkeelle melko tahmeasti ja hakulaajuutta olisi saanut olla enemmän. Päivän mittaan haku parani ja päivä jatkui. Kolmannen erän alussa muutamalla juoksuaskeleella Kiela suuntaa tienvarteen ja ottaa tiukan seisonnan tienvarsiojaan. Marko saa toimintaluvan ja ampuu kunnialaukauksen. Fasaanin siivittyessä Kiela on täysin paikallaan. Tuomari antaa tästä lintutyöstä Kielalle AVO3- tuloksen. Tämä on Kielan ensimmäinen avoimen luokan koetulos. Kiela on ryhmän ainoa koepalkittu koira. Päivä ei olisi voinut paremmin päättyä.

IMG_6562_C.png

Sunnuntaiksi pakkanen kiristyi ja lintutilanteet olivat siksi tiukemmassa. Tuomarina oli Tero Laaksonen. Kiela sai kolme erää ja hakulaajuus parantui edelliseen päivään verrattuna. Ensimmäisessä erässä Kiela seisoi ojanvarvikkoon, mutta sieltä ei kuitenkaan mitään löytynyt. Toisessa erässä Kiela häviää ojanpohjalle ja vähän ajan kuluttua sieltä karkoittuu fasaani, ennenkuin ohjaaja ehtii paikalle. Kiela tilanteessa täysin rauhallinen. Muita tapahtumia ei ole, joten Kielaa ei sunnuntaina palkita.

Viikonlopun tapahtumien perusteella Kielalla on kenttäkokeen hakulaajuus kehittynyt kohtuu hyvälle tasolle. Jälleen kerran Kiela on linnunlöytäjänä korkealla tasolla, sillä se kaivaa linnun vaikka ojanpohjalta.

13.08.2022Näyttelytreenit
07.06.2022Taiga 11 vuotta
28.05.2022Suvikarelia 2022
22.05.2022Lotta koirakoulussa
08.05.2022Hyvää äitienpäivää 2022!
28.02.2022Kielan pennut syntyivät
22.02.20226v syntymäpäivä
18.02.2022Kielan ja Moskun pentue
21.01.2022Pentuja tulossa
27.12.2021Kiela astutettu 26.- 27.12.2021

Siirry arkistoon »